3.6.2011

Nelikuinen iso neiti!

Nyt ovatkin sitten rokotukset vähäksi aikaa ohi, onneksi. Toinen kerta menikin vähän mukavammissa merkeissä kuin ensimmäinen. Jouduttiin odottelemaan jonkin aikaa vuoroamme, joten meille jäi hyvä tilaisuus tutustua rauhassa paikkoihin ja neiti ehti rentoutua ennen toimenpidettä, otti jopa "mikrounet" siinä odotellessa. Lääkärin luona kyllä jännitettiin edelleen mahdottomasti, Tyyne oli melkein kirjaimellisesti äidin kainalossa toimenpiteen ajan. Mutta enivei, nyt saadaan hengähtää tovi ennen seuraavaa rokotusta.

Arki sujuu tuttuun totuttuun tyyliin. Kevään puutarhatyöt on saatu hyvälle mallille, vaikka ne nykyään vaativatkin huomattavasti enemmän aikaa ja hermoja :) Se ollaan kyllä saatu huomata, että Tyyne on totisesti toiminnan tyttö! Eli, kyllä se neiti aika paljon aikaa vaatii päivittäin, ettei tylsistyisi ja heittäytyisi tihutöiden pariin.  Tänään harjoiteltiin ensimmäistä kertaa aarteenetsintää pihalla, kun alkoi nuo puitteet sisällä käydä liian yksitoikkoisiksi ja tutuiksi. Etsinnät sujuivat tosi hyvin ja kaikki namit löytyivät. Kyllä Tyyne on tohkeissaan, kun pääsee herkkuja etsimään, aivan ykkösjuttu :) Palloa Tyyne noutaa mielellään, ja osaa jo jättää pallon suustaan leikittäjälle (silloin, kun on sillä tuulella.....). Kasvattajalta pentuna saatu pieni vinkupallo on Tyynen ehdoton suosikki tässä touhussa (terkkuja Riikalle!).

Näin kesällä Tyyne syö ruokansa monesti ulkona. Nyt ollaan sitten riesoiksi saatu liuta variksia ja harakoita, aina niistä on joku kyttäämässä Tyynen luita. Välillä ne pirulaiset saavat höynäytettyä hyväuskoisen Tyynen huomion muualle, ja neiti saa heittää hyvästit aterialleen. Eli ei ihme, että on sapuskaa alkanut kulumaan, kun saa ruokkia samalla kaikki pihamaan kottaraiset!

Tässä muutama kuva viimeiseltä mökkireissulta.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti