Heittäydytäänpäs hetkeksi muistelemaan, miten kaikki alkoi.....
Vakavampaa koirakuumeilua oli ollut ilmassa jo pari vuotta, mutta tosi toimiin ryhdyttiin vasta syksyllä 2010. Meikäläinen tietysti laukkasi kirjastossa tuon tuostakin kantaen kassitolkulla eri koiraroduista kertovia kirjoja. Lapsille sai olla keksimässä milloin mitäkin tekosyitä, miksi äiti nyt yks kaks yllättäen on niiiiiin kiinnostunut koirista :o Lapsille kun ei uskaltanut asian oikeaa laitaa paljastaa, ei sitä rankutusta olisi kukaan kestänyt, ja toisaalta, asia oli vielä sen verran "vaiheessa".
Puolenkymmentä rotua pyöri mielessä päivä toisensa jälkeen ja aina karsinnan päätteeksi päädyttiin syystä jos toisesta länderiin. Se jokin siinä vaan oli :) Nuorin tytär yllätti kerran meikäläisen katselemasta netistä ländereiden kuvia ja tokaisi "Äiti, onko tuo joku semmoinen kulkukoira?" :D
Otin yhteyttä Kromfohrländer ry:n pentuvälitykseen ja ilokseni sain kuulla, että jopa kolme pentuetta oli piakkoin syntymässä. Ei kun viestiä menemään kasvattajille, ja pikaisimmin vastaus putkahti sähköpostiini Vihtijärveltä. Se taisi olla ihan tammikuun loppua, josta seurasikin kiivas sähköpostiterrorisointi Vihtijärvelle päin....... ihan näin jälkikäteen hävettää, miten sitä aikuinen ihminen voikin seota sillä lailla :D Eikä mennyt aikaakaan, kun sain ilmoituksen pentujen syntymästä ja että siellä yksi pieni narttupipana olisi meille varattuna, jihaa!!! Siitä alkoikin piinallinen odotus. Näin kaukana kun vielä asustellaan, niin ei päästy pentuja katsomaan kuin yhden kerran :( Maaliskuun lopulla viimein koitti se hetki, kun saimme käydä hakemassa uuden perheenjäsenen kotiin ♥
Hypätäänpäs vähän ajassa eteen päin ja muistellaan, miten arki Tyyne neidin kanssa on sujunut. Ensinnäkin, se käsitys, minkä rodusta lukemamme ja kuulemamme perusteella olimme saaneet, pitää täysin paikkansa. Tyyne ei karkaile, sen voi laskea aivan huoletta pihalle tarpeilleen. Kun neiti haluaa ulos, se menee oven eteen istumaan ja "koputtaa" oveen. Sisälle se osaa myös pyytää koputtamalla. Tyyne suhtautuu hieman varauksella vieraisiin ihmisiin. Tosin, riippuu hyvin paljon siitä, miten Tyyneä lähestytään. Jos se saa itse ensin kaikessa rauhassa käydä haistelemassa ja tutustumassa, niin hyvin pian sitä ollaankin sitten jo kavereita, ja seuraavalla tapaamiskerralla seuraakin jo innokasta pusuttelua :) No hetkinen, ehkä oletin sen olevan vähän vieläkin varautuneempi, mitä nyt oikeastaan loppupeleissä onkaan, hyvä niin. Lenkillä käydessämme, se haluaisi käydä tutustumassa jokaiseen vastaantulijaan :) Toisiin koiriin Tyyne suhtautuu hyvin uteliaasti. Tyyne on myös erittäin kiintynyt meikäläiseen. Välillä on kyllä ollut vähän ahdistavaakin, kun neiti seuraa perässä joka paikkaan.
Tyynen suhtautumista ruokaan on meillä hämmästelty moneen otteeseen. Melkeinpä kaikki koirat, mitä aiemmin olen tavannut, ryntäävät kun heikkopäät ruokakupin kimppuun sen ilmaantuessa eteen. Vaan eipä Tyyne. Aikansa se tuijottaa ruokakuppia sopivan välimatkan päästä. Sitten se tulee ja vähän nuuhkaisee, mitä tänään onkaan tarjolla. Joskus vielä perääntyy pari askelta, kunnes palaa taas kupille. Muutama varovainen lipaisu ja ruokailu voi alkaa. Kertaakaan en ole Tyynen nähnyt ruokaansa hotkivan, vaan se tapahtuu hyvin hillitysti ja hienostuneesti :) Useaan otteeseen tuo nirsoilu ruoan kanssa on kieltämättä meitä vähän huolestuttanutkin. Mutta, kun koira kerta näyttää voivan loistavasti, niin ei liene syytä huoleen.
Tyyne on hämmästyttävän älykäs koira (niin kuin varmaan kaikki koirat omistajiensa mielestä :D). Oppii uudet asiat käsittämättömän nopeasti! Täysin toinen juttu taas onkin, haluaako jotain tehdä niin kuin pyydetään :D Eli, omapäisyyttäkin kyllä löytyy ihan riittämiin......
Kaikkein raskainta on varmasti ollut arjen yhteensovittaminen lasten kanssa. Meillä on välillä meno melkoisen villiä ja äänekästä. Harva se päivä on saanut kyllä olla varpaillaan ja "valmiustilassa", ettei Tyyne siitä heittäydy liian riehakkaaksi. Kun Tyyne oli vielä pieni, lukemattomat tyttöjen vaatteet sai laittaa "mökkivaatteiksi" niihin ilmestyneiden pikku reikien takia, aargh! Se, oli raskasta aikaa se. Onneksi Tyyne on jo huomattavasti tuosta rauhoittunut, tosin oikein kunnon hepulin yllättäessä tekee vieläkin mieli hampaitaan käyttää (kunnon hepuli = tila, jossa kiellotkin menevät kuuroille korville). Tämä asia on edelleen työn alla, ja kaikkein toimivimmaksi keinoksi neidin rauhoittamiseksi on ollut laittaa se pieneksi toviksi jäähylle, ihan pari minuuttia riittää. Eli, rauhoittumista meillä yritetään kovasti opetella, nuo kierrokset tuppaa muuten nousemaan liian korkeiksi.
Tyyneä voisin luonnehtia erittäin aktiiviseksi koiraksi. Se on kyllä heti menossa mukana, oli se sitten mitä tahansa. Tässä kevään korvalla olisi tarkoitus ottaa Tyynen kanssa osaa erilaisille kursseille, että saadaan tuota energiaa kanavoitua oikeaan osoitteeseen ja sieltä saisi itsellekkin vähän enemmän työkaluja arkeen. On ollut kyllä onni, että olen voinut olla nyt Tyynen kanssa kotosalla, eikä neiti ole joutunut olemaan pitkiä aikoja yksin kotona. Varmaan johtuu hyvin pitkälle juuri siitä, ettei Tyyne ole koko aikana tuhonnut juuri mitään. Välillä ollaan toki hampaita kokeiltu kiikun jalkaan tai johonkin herkulliseen datakaapeliin, mutta mitään varsinaista tuhoa ei se ole kyllä ehtinyt tekemään.
Turkin nyppiminen on kyllä ollut luku sinänsä. No, nyt on talvi, joten jokainen karva on kyllä ollut tarpeellinen näillä pakkasilla. Neiti kyllä antaa nyppiä nykyään ihan hyvin, ongelmaksi on tullut lähinnä paikat, joista ei kerta kaikkiaan karva tunnu kohtuudella irtoavan. Pään aluetta haluaisin kovasti siistiä, mutta posket ja kaula on ollut sellainen alue, joissa karva on yllättävän tiukassa. Mutta, eipä oteta asiasta ressivä, palataan asiaan keväämmällä :D
Tyyne on koira, joka ei kyllä jätä ketään kylmäksi. Meikäläisenkin tunteet vellovat tuon tuostakin aina turhautumisesta kiukun kautta sellaiseen kiintymykseen ja rakkauteen, että meinaa oikein sydän pakahtua :D On se vaan sellainen löpölöö!
